Rentoutusharjoitus shindon tyyliin - kokeile vaikka aamulla herätessäsi tai taukojumppana!

Shindo se vaan jaksaa aina yllättää. Kuinka näin yksinkertainen laji voi vuodesta toiseen tehdä niin hyvää ja antaa aina jotain uutta näkökulmaa omaan itseensä, kehoon ja mieleen. Shindon on kehittänyt japanilainen Kazuko Kuratomi alun perin tyttärensä allergian ja astman hoitoon. Se äidinrakkaus, jolla Kuratomi tytärtään hoivasi, on nyt meidän kaikkien saatavilla. Kurssilaisten huokaukset ja hengähdykset vakuuttavat minut kerta kerralta vahvemmin siitä, että juuri tätä kiireinen nykyihminen tarvitsee: hengähdyshetkiä arjen aherruksen keskelle. Kosketusta. Ohjaajan tukea ja lämpöä. Ryhmän yhteistä, hoitavaa energiaa. Sitä, ettei tarvitse, eikä oikein voikaan suorittaa. On vain läsnä itselleen, antaa hermostonsa rauhoittua, tunteiden tulla, huolten ja murheiden sulaa venytyksiin ja hengityksiin.

Aina harjoitukset eivät tunnu pelkästään hyvältä: kiukku, ärtymys tai vaatimukset itseään kohtaan saattavat nousta venytyksissä pintaan. Enkö venykään tämän enempää, miksi minulla aina vain kolottaa samoihin paikkoihin, miksei mieleni hiljene? Myös suru, pettymys, ahdistus tai pelko voivat nousta pintaan, ja sitä joskus säikähtää. Shindotunneilla hienointa on se, että vaikka olet ryhmässä, saat olla aivan rauhassa. Käpertyä omaan itsesi kaikkine tunteinesi ja kolotuksinesi. Kenelläkään ei ole aikaa tai mahdollisuutta keskittyä toisiin, sillä shindovenytykset ohjaavat kehon käpertymään kerälle, kohti sisintä.

Siksi shindoon sopii hyvin sanonta "Tule sellaisena kuin olet". Tutustu itseesi, kehoosi ja tunteisiisi shindon avulla. Palaudu, hengähdä, etsi lievitystä stressiin tai tukkoisiin lihaksiin. Opi kuuntelemaan kehoasi ja ystävystymään sen kanssa. Myös kiukun tai pettymyksen tunteiden kanssa! Oletteko muut tunneilla käyneet huomanneet, kuinka joskus tunteet purkautuvat venytysten myötä? Meridiaanivenytykset toimivat siis sekä mielen että kehon tasolla. Tule ja ihastu!

Tein elämäni ensimmäisen shindovideon, jolla esittelen yhden shindo-alkuverryttelyn. Tästä ovat nauttineet sekä alakoulun oppilaat että aikuisetkin. Olisi kiva kuulla mitä mieltä sinä olet tästä helposta, mutta toimivasta harjoituksesta. Kiva jos jaat kokemuksesi!

Shindotoimintaani voit tutustua sivulla
www.facebook.com/parempipaiva

Ei kommentteja