Miksi Shindo (ja mitä se ylipäätään on)?

Kuva Shindo ry
Parhaat jutut elämässä tapahtuvat usein sattumalta. Joskus niiden merkityksen näkee vasta ajan myötä. Vuoden 2005 kieppeillä entisessä työpaikassani järjestettiin työhyvinvointina usean viikon kestänyt Shindo-kurssi. Ensimmäistä kertaa elämässäni minä jäykkä urheilijaneitokainen aloin ymmärtää venyttelyn, pysähtymisen ja hellittämisen merkityksen. Ei ollut aiemmin tarvettakaan. Enpä olisi tuolloin arvannut, että kouluttaudun myöhemmin Shindo-ohjaajaksi, ja että menetelmä tukee minua elämäni tiukoissa käänteissä.

Niitä alkoi tulla vuoden 2014 tienoilla, kun sisäilmasairastuminen alkoi viedä toimintakyvyn ja romuttaa kaikkea ennen normaalina pidettyä. Ei pystynyt enää tekemään töitä juuri millään koululla, keho alkoi oireilla kemikaaleille ja tuoksuille ja urheilu kävi yhtäkkiä mahdottomaksi. Löytyi viljayliherkkyys, ruoka-aineallergioita, d-vitamiini- ja rautatasot heikkenivät radikaalisti ja olin aivan puulla päähän lyöty. Juuri 2014 syksyllä aloitin Shindo-ohjaajaopinnot Jyväskylässä, ja se on elämäni paras päätös. Sen lukuvuoden aikana opin, että on aika hellittää. On aika kuunnella tunteita ja kehon viestejä, ja alkaa elää niiden mukaan.


Kuva Shindo ry

Shindo on japanilainen rentoutumismenetelmä, jonka sensei Kazuko Kuratomi kehitti aluksi oman tyttärensä astman ja allergian hoitoon. Länsimaista lääketiedettä ja itämaista hoitoperinnettä yhdistellen Kuratomi sai aikaiseksi Shindon, joka on sekä itsehoitomuoto, ryhmäliikuntamuoto että hoitomuoto, johon voi kouluttautua ohjaajakoulutuksen päätteeksi. Shindossa minua viehättää sen yksinkertaisuus ja sallivuus: liikkeet tehdään omaa kehoa ja sen hetkistä mielialaa kuunnellen, eikä mihinkään ole kiirettä. Shindon venytykset ja rentousharjoitukset hoitavat kehon energiakanavia, meridiaaneja, jotka tukkeutuessaan aiheuttavat kipuja ja sairauksia. Harjoitukset rauhoittavat ja tasapainottavat hermostoa, joten stressinhoitoon sekä palautumiseen Shindo on omiaan!

Kuva Shindo ry
Shindo on japania ja tarkoittaa tietä sydämeen tai sydämen johdatusta. Sitä voi kuvailla äidin rakkaudeksi, ja juuri lempeys ja salliminen ovat Shindon avainsanoja. Jos et ole vielä kokenut shindoa, suosittelen ottamaan selvää lähelläsi toimivista ohjaajista ja hoitajista yhdistyksen sivulta www.shindo.fi. Itse toimin nyt työttömyysjakson aikana yhdistyksen kautta ja kansalaisopiston kautta Kuopiossa. Pidän neljän kerran tutustumisjaksoja, peruskursseja ja työhyvinvointikokonaisuuksia sopimuksen ja kysynnän mukaan. Haaveilen kouluttautumisesta Shindo-hoitajaksi. Oman kokemuksen perusteella se on vaikuttavin ja rentouttavin hoitomuoto, jota olen ikinä kokeillut.

Onko sinulla kokemuksia Shindo-menetelmästä tai -hoidosta? Olisi kiva, jos kertoisit ja kuvailisit kokemustasi, jotta saamme levitettyä Shindon rentouttavaa sanomaa!





3 kommenttia

  1. Shindoa olen kerran kokeillut sinun ohjauksessa ja se tuntui mukavalta. Vaikkakin tosi jäykältä :D. Sitä vaatii itseltään heti liikaa, vaikka ohjaaja sanoisikin, että teet just siihen asti kun hyvältä tuntuu :). Ehkä shindossa se on just se juttu. Ei tartte suorittaa, ei tartte pystyä siihen mihin muut, tekee vaan sen oman kehonsa ja olonsa mukaan. Joskus tosin tässä maailmassa on ihan ymmärkäisenä siitä, että mikähän se ois se ittelle paras rentoutumismuoto kun on jos jonkinlaista muotoa sille. Joogaa, shindoa ja mitähän kaikkea :). Kokeilemallahan ne löytyy toki.

    Mulle ehkä isoin kynnys on se ryhmässä tekeminen. Huomaan, että vaikka se osaltaan on mukavaa niin silti en koe sitä omakseni :). Vaikkakin ois pieni ryhmä. Toki meidän sairastuneiden kesken se oli mun mielestä luontevampaa, samalla vähän niinkun vertaistapaaminenkin.

    Itsestäni tuntuu, että shindoa on kokeiltava toistekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Riina, että jaoit kokemuksesi! Tuo vertaisryhmä Shindoon toteutetaan vielä uudestaan. Mitä olet mieltä, olisiko edulliselle Shindo-verkkokurssille tilausta? Luulen, että nykypäivänä monet ihmiset karttavat ryhmiä, koska elämä on jo niin täynnä sosiaalisuutta ja vaatimuksia. Verkkokurssin avulla Shindoa voisi harrastaa kotona.

      Poista
  2. Verkkokurssi olisi todella tarpeen ! Se voisi olla monelle matalampi kynnys lähteä kokeilemaankin.

    VastaaPoista