Olen joutunut luopumaan elämässäni ihan liikaa. Ihmisistä, työpaikoista, harrastuksista ja mielenkiinnon kohteista. Jokainen luopuminen, joka ei lähde omasta tahdosta, on kova paikka. Luopumisella on kuitenkin aina tarve ja merkitys, sillä ilman niitä en tietäisi, mitä todella tarvitsen.
Olen läpikäynyt kaksi avioeroa. Niistä en uskalla enempää avautua, mutta sen kerron, etteivät liitot loppuneet rakkaudettomuuteen. Kaipaus on edelleen läsnä elämässäni, vaikka tiedät tehneeni molemmilla kerroilla oikeat päätökset. Onnekseni molemmat aiemmat puolisot ovat edelleen läsnä elämässäni, ja tunnen molemminpuolisen välittämisen.
Entisenä koripalloilijana ja voimailijana olen etsinyt itselleni sopivaa liikuntamuotoa, mutta uupumus, nivelrikko, urheiluvammat ja krooniset alaraajakivut eivät salli enää juuri mitään urheilua. Olen hoitanut itseäni asiantuntijoiden ohjeilla, ravannut lääkäreillä, jumpannut, venytellyt, voimistanut, lepuuttanut - ja silti vammat estävät kovan liikunnan ja muutama leikkaus odottaa jonossa.
Mutta mitä on jäänyt jäljelle? Kaikki luopuminen, karsiminen, kieltäytyminen ja kivuliaskin työ oman itsensä kanssa on vahvistanut sydämen äänen kuulemista. Nykyään jokainen valinta, jonka teen - pienikin - on tehty omasta tahdosta. Osaan tarkemmin sanoa tarvittaessa jämäkästi ei, kuunnella intuitiota, antaa tunteen kertoa päätös ja jättää pakot ja järkeilyn pienemmälle. Hain tänä syksynä kahta opettajan työtä, koska kuvittelin, että minun on pakko. Olisin saanut molemmat paikat, mutta havahduin kehoni viesteihin: olin alkanut valvoa yöt ja koin kovia kipuja ja hengenahdistusta jo ajatellessani tulevia työpäiviä. Samoin käy, jos teen edes muutaman päivän sijaisuuksia opettajana. Miksi en kuuntelisi kehon intuitiivista tarinaa siitä, mikä minulle ei ole enää sopivaa? Arvostan hurjasti kaikkia opekollegoja, jotka tekevät työtä suurella sydämellä, lapsien hyvinvoinnista huolta pitäen.
Elämä saa tuntua helpolta ja hyvältä. Saan valita pidemmät aamu-unet ja osa-aikatyön, vuokra-asumisen omistamisen sijasta, saan valita viettää päiväni luonnossa kävellen ja meloen, kuvaten, musisoiden ja pitäen huolta itsestäni ja lapsistani. Osa-aikatyönä pidän shindo-rentoutustunteja, mitä rakastan, ja suunnittelen tulevia verkkokursseja. Opiskelen joogaa ja läsnäolo- ja tietoisuustaitoja ja meditoin. Lepään. En vielä tiedä, mikä minua milloinkin kiehtoo tai mikä minusta tulee isona, mutta sen tiedän, että olen oppinut kuuntelemaan intuitiotani ja itseäni joka hetki uudestaan ja uudestaan. Tuntuu hyvältä!
