Voihan futon! Levollista ja kivutonta unta uudella patjalla

Sängyn ja patjan valinta on aina vaikea homma. Erityisen vaikean siitä tekee kivut ja yliherkkyydet. Shindotaustastani johtuen minulla ei onnekseni ole ollut selkäsärkyjä, joista valtaosa suomalaisista työikäisistä kärsii, mutta levottomat jalat sekä nivelrikot häiritsevät yöuntani useimpina öinä. Vieläkin vaikeammaksi uuden patjan valinnan tekee kuitenkin tuoksu- ja kemikaaliyliherkkyyteni, joka on tullut jatkumona homealtistumisesta aiemmilla työpaikoilla. Monet tehtaat, varastot ja myymälät ovat aivan mahdottomia paikkoja meikäläisen herkälle nenälle ja keholle. Nykyisin tekstiileihin myös lisätään homeen- ja palonestoaineita, jotka kuormittavat terveenkin ihmisen hengityselimiä.

Kodistani käytiin sopivasti ottamassa kuvat myyntiä varten ammattilaisen toimesta ja vuodesohvakin pääsee oikeuksiinsa


Olen kuullut Suomessa myytävistä futoneista pelkästään hyvää. Useat MCS-tuttavani vannovat luonnonmateriaaleista valmistetun futon-patjan nimeen, eikä suotta. Perinteiset puuvillafutonit ovat puhdasta puuvillaa, mutta futoniin voidaan lisätä myös mm. vaahtomuovia, kookosta, villaa tai jopa hevosen jouhia. Valitsin itse toimittajaksi oululaisen Futonnetin, koska heidän tuotteensa ovat olleet hyvin siedettyjä ja luotettavia. Olin heihin yhteydessä sähköpostitse ja kyselin tuoksuista, materiaaleista ja valinnoista. Sain erinomaista palvelua, ja päädyimme yhdessä pohtien beigeen Traditional-futonpatjaan, joka on jämäkkä ja hengittävä puuvillafuton. Sen kaveriksi pieneen kotiini valitsin Fresh-vuodesohvan käsittelemättömällä mäntyrungolla.

Kuva Futonnetti: Fresh-vuodesohva. Tilasin sohvan käsittelemättömällä rungolla, Pellavan värisellä Traditional-patjalla. 

Sitten alkoi malttamaton odottelu. Kolmen viikon päästä sain kotiovelle toimitettuna sohvarungon ja to-del-la painavan futonpatjan, enkä malttanut odotella apujoukkoja, vaan kokosin rungon heti siltä istumalta itsekseni. Meidän sukumme naisilla tuntuu olevan mottona "Mitä en osaa tehdä, sitä ei tarvitsekaan osata". Patjan otin suojamuoveista tuulettumaan ja tekeytymään, mutta ilokseni huomasin heti, ettei patjassa ollut juurikaan tuoksuja. Runko tuoksui kevyesti männylle, mutta verrattuna Ikean epäonniseen sänkyostokseen tyttärelle, tuo tuoksu ei herättänyt mitään oireita. (Sivuhuomautuksena: tuo Ikean sänkyrunko saatiin palautettua, sillä se aiheutti koko perheelle kovia oireita, kuten nenäverenvuotoa, huimausta ja poskiontelo- ja kurkkukipua. Ikean huonekaluja en voi ikävä kyllä kemikaaliyliherkille suositella.)

Kuva Futonnetti. Fresh-vuodesohva on levitettynä 140cm leveä. Mekanismi on helppo ja toimii hienosti.

Kuten videossakin näytetään, Fresh-sohvasta saa helposti levitettyä 140cm leveän sängyn. Patjan päälle hankin vielä kevyen puuvillaisen petauspatjan, joka suojaa futonin päällyskangasta ja on helposti pestävä.

Nyt, kuukautta myöhemmin olen onnellinen futonin omistaja. Sohvarunko muuntuu helposti sängyksi ja se sopii pieneen tilaan upeasti. Futon yllätti, sillä se on vähentänyt yöllisiä heräämisiäni huomattavasti, ja tunnen nukkuvani paremmin ilman turhaa liikehdintää. Yöhikoilu, jota minulla esiintyi lähes joka yö, on hävinnyt patjan vaihdon myötä. Nivelet kiukkuilevat kylläkin vielä, polvet, lonkat ja olkapäät eivät vielä ole tottuneet kovempaan alustaan, mutta jäykkyys korostuu aamuisin herätessä ja helpottaa hetimmiten. Voimatreenit futon järjestää kerran viikossa-parissa, kun 140cm leveä patja täytyy kääntää, jotta se ei painu yhdestä kohtaa liikaa. Hyvin on sekin onnistunut vanhalta punttisalikävijältä. Traditional-patjaa täytyy tämän lisäksi myös rullata säännöllisesti, jotta kuidut saavat ilmaa ja painuvat tasaisesti. Meillä viikkorahaa vastaan täytyy auttaa äitiä patjan rullaamisessa :)

Lapsityövoimaa. Futonia käännetään ja rullataan säännöllisesti, jotta kuidut saavat ilmaa ja kulutus on tasaista.


Kaiken kaikkiaan olen hämmästynyt siitä, kuinka kaikki puheet futonpatjan hajuttomuudesta ja paremmasta nukkumismukavuudesta ovat pitäneet paikkansa. Futonnetin asiakaspalvelu osaa asiansa, ja heihin kannattaa olla yhteydessä sähköpostitse, jos haluat kysyä tarkemmin eri vaihtoehdoista, väreistä, rungoista tai patjojen käyttötarkoituksista. Futonnetille täydet pisteet ja kiitos hyvistä yöunista (koko perhe kiittää, kun äitikin nukkuu)!

Ihana Fresh-vuodesohvani käy loistavasti pieneen tilaan ja se on helppo muuntaa 140cm leveäksi sängyksi


*Blogiteksti tehty kaupallisessa yhteistyössä Futonnetin kanssa*

Halipysäkki - ihana rentoutusmenetelmä perheille


Oletko kuullut Halipysäkistä?

Se on lapselle ja läheiselle aikuiselle suunnattu shindovaikutteinen tunti, joka luo läheisyyttä ja luottamusta. Halipysäkillä venytellään, leikitään, hassutellaan, rapsutellaan ja rentoudutaan yhdessä ilman vaatimuksia tai tiukkoja rajoja. Siinä saatte keskittyä omaan tekemiseen ja kokemiseen, yhdessä lapsen kanssa.

Kehon hahmotus kehittyy, kosketus luo itsetuntoa, auttaa tunnistamaan omat rajat ja tuo mielihyvää. Yhdessä tekeminen tuo hyvää mieltä molemmille, ja samalla keskinäinen yhteys vahvistuu, ja molempien hermosto saa luvan rauhoittua arjen vilinän keskellä. Kosketuksen, hengitysharjoitusten ja venytysten kautta stressi ja jännitykset laskevat tehokkaasti. Myös uni voi parantua – sekä lapsella että aikuisella!

Shindo ja halipysäkki on luonnollinen tapa olla kosketuksessa lapsen kanssa. Menetelmän on todettu tukevan myös keskittymistä ja muita oppimisen taitoja.

Halipysäkki on suunnattu 5-12 -vuotiaille lapsille yhdessä aikuisensa kanssa, mutta sitä on mahdollista muokata myös pienemmille osallistujille. Tärkeintä on yhteisen luottamuksen ja kokemuksen rakentaminen kaikki tuntemukset sallien, kokeillen ja ihmetellen. Halipysäkillä erityisesti aikuinen oppii uutta omasta lapsestaan ja omasta roolistaan vanhempana tai lapsen läheisenä. Voit osallistua kurssille yhdessä lapsesi tai esimerkiksi lapsenlapsesi kanssa - kuitenkin niin, että jokaisella lapsella on "oma" aikuinen, eli yksi lapsi aikuista kohden.


Halipysäkkiä on käytetty päiväkodeissa, lapsi- ja perhetyön järjestöissä (kuten MLL), perheterapian yhteydessä, erityisoppilaiden kanssa, kouluissa sekä perheille järjestetyissä tapahtumissa. Halipysäkistä voidaan muokata erilaisia kokonaisuuksia, aina tunnin tutustumisesta usean kerran kurssikokonaisuuksiin.

Lisää tietoa löydät www.shindo.fi tai facebook.com/parempipaiva. Halipysäkkiohjaajia löytyy eri puolilta Suomea!






Jomon-Shindo-rentoutusohjaaja
Halipysäkkiohjaaja Tiina Eerola

(Kuopio, Järvenpää, muut paikkakunnat sovittavissa)

Puhelin 050-5258183


www.facebook.com/parempipaiva

Haluatko harrastaa rentoutumista - tai tehdä sitä jopa työksesi?

Muistatteko, milloin rentoutumisesta tuli muotia? Tuliko aluksi yin-jooga lempeine venytyksineen, sitten meditaatio, NLP, mindfulness ja ohjatut rentoutumishetket? Aina kuntokeskuksia myöten alettiin tarjota erilaisia menetelmiä, joilla kiireisen nykyihmisen stressiä saataisiin lievitettyä ja palautumista ja hyvinvointia lisättyä. Nyt on siis muotia "harrastaa rentoutumista", ja levon ja palautumisen merkitys on alettu ymmärtää, kuten esimerkiksi Yle kertoo elokuisessa jutussaan. Säännöllisillä shindo-rentoutustunneilla olen huomannut saman: ihmiset kaipaavat tietyn sovitun ajan ja ohjauksen rentoutumiselle ja hengähtämiselle. Myös ryhmän yhteinen energia ja tunnelma koetaan hoitavaksi ja iloa tuovaksi. 


Olen uskaltautunut haaveilemaan siitä, että saisin tehdä rentoutumisesta, palautumisesta ja hyvinvoinnista työtäni. Vaikka olen opiskellut intialaista päähierontaa, mindfulnessia ja joogaa, uskallan silti nostaa yhä uudelleen shindon yhdeksi toimivimmista menetelmistä. Shindo on tie omaan sydämeesi, kehoosi ja mieleesi. Siksi jokainen venyttely- ja hengittelykerta on erilainen matka sisimpääsi. Venyttelyhetkien lisäksi suosittelen jokaista etsimään käsiinsä lähimmän shindo-hoitajan, jos kaipaat palauttavaa, rentouttavaa ja syvästi hoitavaa kokemusta. 





Olen itse aloittanut shindon syventävät opinnot, jotka tähtäävät shindo-kouluttajaksi ja hoitajaksi. Näin pääsen myös tarjoamaan hoitoja ja ammentamaan vahvuuksiani opettajana ja kouluttajana. Kuopiolaisilla on heti vuoden alussa 5.-6.1.2019 mahdollisuus osallistua shindon peruskurssille. Jos kaipaat elämän leppoistamista, parempaa yhteyttä kehoon ja tunteisiin, keinoja löytää takaisin itseesi ja selättää stressiä niin tältä kurssilta löydät juuri näitä työkaluja arkeen. Näillä voit myös auttaa läheisiäsi voimaan paremmin.




Jomon-Shindo-peruskurssilla tutustutaan kuuteen Shindon perusvenytykseen, kolmeen Jomonin perusasentoon, muutamiin tehostaviin hoito-otteisiin sekä tehdään rentoutta ja vahvuutta tukevia harjoituksia. Alustavasti tutustutaan myös hartioiden ja jalkaterien hoitoon. Kurssisisältö antaa työkaluja omaan huoltoon. Opittuja asioita voi käyttää yksityisesti omassa lähipiirissä - itse suorastaan innokkaasti toin näitä oppeja kaikille läheisille heti peruskurssin jälkeen! Peruskurssin jälkeen on mahdollista opiskella shindo-ohjaajaksi, ja kurssi korvaa koulutuksesta yhden päivän. Lisää tietoa erilaisista shindo-kursseista, koulutuksista ja hoidoista löydät www.shindo.fi tai omilta sivuiltani www.facebook.com/parempipaiva. Jos innostut, myös Järvenpäässä on tulossa peruskurssi huhtikuussa 2019.