Mystinen mänty alkoi vetää
puoleensa kesälomareissulla Kalajoella. Olen tähän asti pitänyt kuusta
voimapuunani, sen oksia lohduttajana ja kannattelijana. Miksi nyt mänty?
Kansanperinne kertoo männystä
mahtavia tarinoita. Männyn haltijoita kutsuttiin hongattariksi, jotka olivat
myös hongistossa syntyneiden karhujen kasvattajia. Karhun voima yhdistää
mäntyyn ylvään metsän hallitsijan mystikkaa. Entisaikaan talojen ja tilojen
pihapiirissä pidettiin karsikkomäntyjä, joiden alimmat elävät oksat
katkaistiin, kun talonväestä joku kuoli. Runkoon kirjattiin tietoja vainajasta,
ajatuksena, että maan päällä vaeltava sielu tunnistaisi oman nimensä ja
siirtyisi suosiolla eteenpäin, alisiin.
Mäntyä on käytetty lääkinnällisiin
tarkoituksiin satoja vuosia. Keuhkoparantoloita sijoitettiin männikköjen
katveeseen ja potilaita makuutettiin ulkona raikkaassa, hoitavassa ilmassa.
Männyn eteeriset öljyt ja pihka ovat varmasti monille tuttuja. Ne tehoavat
keuhkotauteihin, viruksiin, bakteereihin, loisiin ja vatsavaivoihin. Uutteita
yhdistämällä öljyihin on voitu hoitaa reumaa, ja näin mätäkuun aikana mäntyä on
varmasti käytetty märkivien haavojen hoidossa. Tervavettä on käytetty aikoinaan
suojakeinoja rokkoja ja muita tarttuvaisia tauteja vastaan. Pakostikin kävi
tämä covidin pentele mielessä, kun aloin pohtimaan, miksi mänty nousi minulla
nyt niin vahvasti voimapuuksi, juuri tänä aikana.
Kuivalla mäntykankaalla
kävely jo ajatuksena hoitaa keuhkoja ja hengitysteitä. Ja onko parempaa tuoksua
kuin pihka ja havupuu? Luulin pitkään olevani yliherkkä männyn terpeeneille ja
hartseille, kunnes tajusin, että huonekalujen käsittelyaineet ja se, kuinka
puuta on säilytetty on lienee selittävämpi tekijä allergisille reaktioille. Rakastan
samoilla mäntymetsässä, ihailla suoria, aurinkoa kohti kurkottavia
männynrunkoja ja nuuhkia aromaattista havun tuoksua.
Ei kommentteja