Futon selänpelastajana

Kerroin blogissani futon-vuodesohvahankinnastani muutama vuosi sitten. On aika päivittää kokemuksia, sillä paljon on tapahtunut tässä välissä.


Kuva Mikko Malinen, Seinävuoren Rotkolaakso, Tuusniemi


Hankin futonin alunperin siksi, että se vastasi kemikaali- ja tuoksuyliherkän ja lantiovaivaisen toiveisiin. Futon-sohvan mekanismi pienessä kodissani on ollut pelastus. Niks-naks ja kääntö, niin hetkessä sohva on muuttunut 140cm leveäksi, muhkeaksi sängyksi. Patja on ollut täysin tuoksuton alusta asti, vain rungosta aistin pientä havupuun tuoksua aivan alussa, mutta sekin hävisi hyvin pian. Allergioiden ja yliherkkyyksien kanssa kamppailevalle futon on loistovalinta!




Lantiovaivani olikin sitten asiasta eri mieltä. Minulla on vanhoja urheiluvammoja ympäri kehoa, ja tykkään nukkua juuri sillä kyljellä, missä lantio on kroonisesti kipeä ja tulehtunutkin. Jouduin antamaan muutaman kuukauden kokeilun jälkeen periksi ja siirryin joustinpatjalle, joka on muotoiltu lantion kohdalta joustavammaksi. Futon säilyi meillä sohvana ja vierasvuoteena, kunnes meille muutti selkäsärkyinen mies Pohjois-Karjalasta. Hänen selkänsä välilevyvammat ja hermopinteet tykästyivät kovasti futoniin, ja niinpä meillä on nyt sitten nukuttu eri sängyissä... Melkein naurattaisi, ellei harmittaisi! Minä kun olen niin kovasti kaivannut arkeen jakajaa ja viereen tuhisijaa. Muitakin kuin koiraa :)


Kuhasalon ihanilla poluilla Joensuussa


Seuraava hankinta meillä on 160 senttinen sänkyrunko tai pohjus, jossa on molemmille omat patjat. Miehelle uusi futon, minulle samalla lailla muotoiltu joustinpatja kuin tuo nykyiseni. Haaveilen myös uudesta kodista, jonka yhteydessä minulla olisi vielä joskus oma hoito- ja venyttelytila. Shindo-hoidot, meridiaanivenyttelyt ja akupainanta sekä tuleva Femine Yin-joogahoito onnistuvat parhaiten juuri futonilla. Haaveita on hyvä olla!


Kuva Tiina Eerola




Meidän perheen futonmatka ei todellakaan pääty yhteen vuodesohvaan! Yhteistyö Futonnetin kanssa viime kerralla oli vaivatonta ja sujuvaa, ja asiakaspalvelussa todella pyritään auttamaan tuoksuallergikkoja ja vaivojen kanssa painivia, jotta yöunet saataisiin levollisemmiksi ja rauhallisemmiksi. Suosittelen💖





Kuva Tiina Eerola




Ei kommentteja